Mikä on kiropraktikko

Kiropraktiikan merkitys terveydenhuollon piirissä on jatkuvasti kasvamassa sekä Suomessa että ulkomailla ja se on tällä hetkellä maailman kolmanneksi suurin terveydenhuollon ala. Maailmalla on tällä hetkellä noin 100,000 koulutettua kiropraktikkoa, joista n. 50 toimii Suomessa. Kiropraktikon – tutkintoon vaaditaan 4-5-vuotinen yliopistokoulutus, joka vastaa suurilta osin lääkärikoulutusta. Kiropraktikoiden koulutus painottaa kuitenkin luontaista terveydenhuoltoa.

Lain mukaan vain erityisen ammattikoulutuksen saaneet henkilöt saavat käyttää nimikettä kiropraktikko. Kiropraktikko pystyy parhaiten tunnistamaan hoidon mahdolliset vasta-aiheet ja hänellä on myös valmiudet tulkita röntgenkuvia.


Kiropraktikko käyttää erilaisia käsillä tehtäviä tekniikoita, selkärangan ja nivelten manipulointiin. Potilas voi myös saada liikunta- ja elämäntapaohjeita kiropraktikolta. Ensimmäisellä käynnillä kiropraktikko tekee hoitotarpeen kartoituksen, haastattelee potilaan ja tutkii tämän terveyshistorian, jotta voisi selvittää vaivan syy ja hoidontarpeen mahdollisimman tarkasti. Huono ryhti voi pitkällä aikavälillä johtaa erilaisiin ongelmiin, siksi kiropraktikko myös analysoi ryhtiä. Kiropraktikko tutkii myös nivelet, nivelsiteet, hermostoa ja lihakset.

Kiropraktikko Jaakko Valli, Tampere - Röntgenkuva